design Pinkkis
 
Tämä mansikka, halausten kera oli ensimmäisen "Salainen leivontaystävä" -ringin hauskan makea tunnus lokakuussa 2007 ja siitä kaikki alkoi.
 
Salainen leivontaystävä käynnistyi siis ensimmäisen kerran marraskuussa 2007. Tauotta kertyneiden kierrosten ja vuosien aikana se on ilahduttanut jo satoja ihmisiä niin Suomessa, kuin ulkomailla. Rinkien koko on vaihdellut 20 ja 80 välillä. Määrään vaikuttavat luonnollisesti omat työt, opiskelu, loma-ajat ja juhlapyhät. Toisaalta hauskaan harrasteeseen ei kulu ihan hirmuisesti aikaa, miettimiset sisällöstä voi tehdä muiden askareiden lomassa ja toteuttaa ne kauppareissulla. Näin oli alkuun. Nykyään on ilo seurata miten rinkiläiset todella panostavat ajatuksiaan paketteja kootessaan ja reseptejä etsiessään. Makeaa iloa ja hauskuutta kierroksista ei puutu. Pieniä murheita sattuu silloin tällöin, mutta kaikesta on selvitty. 
 
Tämän nettiringin perusti ulkomaisia konsepteja seurattuaan, Evelina Pennanen alias Pinkkis, ja ihania emoja löytyy useampia matkan varrelta. Leikin tarkoitus on lähettää anonyymisti paketti kerran kuukaudessa jollekin toiselle osallistujalle, jonka emo on määrännyt. Samoin itse vastaanotetaan yksi paketti kuukaudessa, jonka lähettäjää ei tiedetä. Kolmen kuukauden jälkeen salaisuudet paljastuvat. Pakettien sisältöä määrittävät muun muassa kuukausittain vaihtuvat teemat.
 
"SLY" on toisen ihmisen ilahduttamista hauskalla tavalla. Se tuo samalla myös pientä odottelun luomaa jännitystä arkipäivään. Mukana kuvioissa ovat myös yllätykset, sekä uusien asioiden oppiminen leivonnass ja kokkaamisessa. Tästä ei hyvä tahto parane. Olitpa mukana, haluat tutustua tai seurata muuten vain - tervetuloa !
  SLY5%20-normal.jpg
image-normal.jpg
image-normal.jpg  image-normal.jpg
  sly23%20logo2-normal.jpg
 
SLY24%20-pieni%20tunnus%20-1-normal-1-no25_2-normal-normal.jpg26%20SLY%20-normal.jpgSLY27%20004ppp-normal.jpgminiSLY%2028-normal.jpg SLY29%20%20150x%20.jpg%20SLY30%20nappi%20.jpgmini%20SLY31%20%20kopio.jpgSLY32.jpgSLY33%20-%204.%20nappi%20.jpgSLY34%20-1.jpgSLY35.jpgSLY36%20nappi%20.jpgSLY37%20%20nappi%20.jpg